Jouluna Tuohelassa lypsetään lehmät tavallista aikaisemmin, jotta jouluvalmisteluihin päästä ajoissa, on kuitenkin jo pimeä kun Annikki astelee polkua kotiin päin.

Pirttiin Annikki kattaa kauniin joulupöydän kaikkine herkkuineen. Ruskea penkki uusi, samoin annikin puku paitsi essu. Ikkunan maisema vähän väärä, verhot aivan karseet joulun tunnelmaan.

 

Jouluseimikin on otettu esille ja se asetellaan hartaasti (toivon mukaan )

Vaikka joulu vietetään pirtissä on keittiötäkin vähän somistettu.

Joulukuusi koristellaan aaton aattoiltana, jotta aamulla saisi nauttia sen tunnelmasta. Kuusi on aito, hyvällä omatunnolla omasta metsästä.

Kamarissa on kaunis tunnelma kirstun päällä, jota joku aina vahtii, älkää siis jättäkö kynntilöitä edes jouluna palamaan yksin.

Oikein lämminta ja rauhallista joulua teille kaikille ystävät !

Toivoo. Arttu ja Tuohelan väki